S-bonus kisasarja

Lahden piirin S-Bonus nuorisokisasarja 2010

Lahden piirin uudessa S-Bonus nuorisokisasarjassa kilpaillaan sarjoissa T/P 13 ja 15 sekä M/N 17 ja 19 v kaikkiaan viisi osakilpailua eri puolilla Lahden piiriä. Ensimmäinen kilpailu on Iitissä 10.6., toinen Lahdessa 29.6., kolmas Joutsassa 19.7., neljäs Hollolassa 22.7. ja finaali Orimattilassa 31.8. Kilpailut ovat avoimia, mutta niiden pistelaskussa ja palkintojenjaossa huomioidaan vain Lahden piirin (LasY) seurojen edustajat.
Kilpailusarjassa palkitaan jokaisessa osakilpailussa kisajärjestäjän puolesta kolme parasta yksittäisen lajituloksen tehnyttä / sarja huomioiden sarjan kaikki lajit. Parhaat tulokset ratkaistaan 13 - 15 v. pistetaulukon mukaan, jota käytetään kaikissa sarjoissa. Kokonaiskilpailussa lasketaan jokaiselta mukaan enintään kaksi lajia / kilpailu ja yhteensä kuusi lajia. Kilpailijan on kilpailtava siis vähintään kolmessa kilpailussa kaksi lajia, jotta saa koko sarjassa kokoon kuusi eri lajia S-bonus yhteispisteisiin. Kokonaiskilpailusarjassa, jonka palkinnot on lahjoittanut Osuuskauppa Hämeenmaa, palkitaan vähintään kolme kilpailijaa / sarja.

Kilpailu korostaa siis monipuolisuutta ja minimimäärää useamman kilpailun tai useamman lajin osanotto vielä parantaa mahdollisuuksia eli kerryttää parhaat mahdolliset bonuspisteet.

Piirin S-Bonus kisasarja 12-19v 5kpl

- 10.6. Iitti
- 29.6. Lahti
- 19.7. Joutsa
- 19.8. Hollola
- 31.8. Orimattila FINAALI