Yhteystiedot
Etusivu
 Kilpailut

Joni Rautasen kuulumisia Etelä-Afrikan leiriltä 18.1.2008

Ollaan reilu kolme viikkoa harjoittelemassa Etelä-Afrikassa 
Potchefstroomissa, joka sijaitsee n.150km Johannesburgista lounaaseen. 
Paikka on 1400m meren pinnan yläpuolella eli normaalia hieman 
ylempänä, mutta mistään korkean paikan leiristä ei voida puhua. 
Lämmintä on 23-30 asteeseen päivästä riippuen eli todella sopivaa 
pikajuoksua varten. Olosuhteet on rakennettu yliopistokaupungin 
ympärille maailman huippu-urheilijoita palvelemaan. Keskustan 
tuntumassa sijaitsee kaksi kenttää. Toinen kentistä on normaali 
novotan pintainen stadion, jossa nopeustreenit olemme tehneet. Toinen 
kentistä on täysimittainen ruohostadion, jonka yhteydessä on kaksi 
isoa punttisalia, kylmä sekä kuumavesialtaat ja tutkimuskeskus yms. 
Tuollainen ruohokenttä soveltuu enemmän kuin mainiosti hyppelyiden, 
loikkien ja matala tehoisten sekä palauttavien juoksujen tekemiseen. 
Itsellä leiri ajoittuu hallikauden kynnykselle, joten harjoitukset 
ovat olleet kovatehoisia ja tehot nousevat maksimiin leirin edetessä. 
Harjoittelu on rytmitetty n. 3 päivän jaksoihin, joiden jälkeen tulee 
lepopäivä. Lepopäivinä on hierontaa ja kevyttä verryttelyä sekä 
liikkuvuusharjoituksia. Leirillä harjoitellaan Visa Hongiston kanssa 
yhdessä ja pikajuoksujen lajivalmentaja Petteri Jousteen valvovan 
silmän alla. Harjoitukset koostuvat nopeus-, voima-, 
maksiminopeuskestävyys-, voima-, ja lajivoimaharjoittelusta. 
Nopeustreeneissä juostaan 60m, 80m ja 100m matkoja ja 
nopeuskestävyydessä 100m, 120m ja150m matkoja. Voimaharjoituksissa 
alkuleiristä keskityttiin maksimivoimaan eli yhden ja kolmen toiston 
sarjoihin. Leirin loppupuolella tehdään räjähtävää sekä pikavoimaa. 
Leiri on mennyt omalta osalta toivotun hyvin ilman ongelmia. Vähän 
jokaisella osa-alueella on tullut tähän asti ennätyksiä. Voima on 
kulkenut ja erityisesti juoksuvauhti on ollut kohdallaan.

Leirin aikana tehtiin yksi retki eli sunnuntaina 13.1 käytiin 
Etelä-Afrikan kolmanneksi suurimmassa kansallispuistossa safarilla. 
Nähtiin ihan mukavasti savannin eläimiä ja sieltä urosleijona sekä 
norsuperhe jäivät parhaiten mieleen. Kaupungin yksi erikoisuuksista on 
se, että kesäkuumalla täällä säästetään hurjasti sähköä elintärkeään 
kaivostoimintaan ja viimeisimmät päivät olemme eläneet melkein 
kokonaan ilman sähköjä. Eilen sähköt katkesivat, kun olimme Visan 
kanssa nousemassa hotellin hissillä ylöspäin..tuloksena oli reilu 
30min jumiutuminen pimeään hissiin. Paluu Suomeen 24.1 torstaina ja 
lauantaina 26.1 olisi pikajuoksu-cup, mutta  kisaaminen siellä on 
vielä epävarmaa. Liian monta esimerkkiä siitä kuinka käy kun heti 
pitkän lennon jälkeen kilpaillaan, ja kun tullaan 25 asteesta Suomen 
pakkaskeleihin. Toivottavasti jalat tuntuvat sellaisilta, että voisi 
silloin kilpailla, mutta turhia riskejä ei oteta. Ensimmäinen kilpailu 
on näillä näkymin hallimaaottelu Italia-Suomi Italiassa 2.2, johon 
Jouste on valinnut minut ja Visan. Pieni vara siinä on, jos joku 
Suomessa juoksee ennen paluutamme kovan ajan. Hallikauden tavoite on 
rikkoa Valencian MM-halliraja 6,70s.

ITALIA – SUOMI -HALLIMAAOTTELU
ANCONA (ITA) 2.2.2008, 02.02.2008

1) Cerutti 6,63, 2) Rautanen 6,72 (kkk), 3) Jokinen 6,80, 4) Roberto Donati maaott. ulkop. 6,81, 5) Marco Scalpelli maaott. ulkop. 6,89, 6) Gaetano Leone maaott. ulkop. 7,02, 7) Francesco Garzia maaott. ulkop. 7,02, 8) Torrieri 7,03.

Kauden kotimainen kärkitulos on  Hollolan omalla pojalla (miehellä).

Ja ei siinä vielä kaikki;)

AVOIMET KESKI-SUOMEN HALLIMESTARUUSKILPAILUT
JYVÄSKYLÄ 8.2.2008, 09.02.2008

Miehet,

60 m: 1) Joni Rautanen 22 HollU 6,77, 2) Visa Hongisto 21 ValkealKa 6,79, 3) Rami Jokinen HKV 6,88, 4) Esa Liukkonen LA 6,99

Kovaa on kyyti... mahtaako ladalla ohi päästä;)

Onneksi on Lahdessa kenttiä joilla harjoitella ja hakea nopeus kansainväliselle tasolle.

 
 © 2007 Hollolan Urheilijat -46 Ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu