Finlandia-hiihtokoulu

Anu Brofeldt valmistautuu helmikuun lopussa hiihdettävään Finlandia-hiihtoon. Anun tavoitteena on 32 km perinteisellä hiihtotavalla.

 

Finlandia-hiihtokoululaiset ovat sauvarinteessa lokakuussa 2011.

 

Messilän rinteestä haetaan kuntoa talven koitosta varten.

 

Finlandia-hiihtokoulun järjestää
Hollolan Urheilijat -46 hiihtojaosto

Yhteistyössä:

 

 

 

Anna-Kaisa urakoi Finlandia-hiihdon perinteisellä ja vapaalla – Finlandia-hiihtokoulusta hän sai ohjeita maratonhiihtoa varten

7.3.2012

Finlandia-hiihtokoululainen Anna-Kaisa Ventomäki osallistui 25.-26.2.2012 hiihdettävään Finlandia-hiihtoon. Hän hiihti lauantaina perinteisellä ja sunnuntaina vapaalla 50 km. Anna-Kaisan mielestä sunnuntain hiihto sujui paremmin. Lauantaina ladulla oli ruuhkaa ja alamäissäkin joutui jarruttelemaan.

 – Viikonloppu oli rankka. Lauantaina perinteisen hiihto sujui hitaasti jarrutellen. Starttasin neljän tunnin tavoiteaikaryhmässä ja ruuhka ladulla oli melkoinen. Perinteisen hiihdon teki rankaksi se, ettei alamäissäkään pystynyt laskemaan rennosti, vaan koko ajan piti olla valmiina pysähtymään, jos jono pysähtyisi. Vasta Heinsuolle pääsin laskemaan jarruttelematta, kertaa Anna-Kaisa lauantain Finlandia-hiihtoa.

Sunnuntaina vapaan hiihto lähti Anna-Kaisan mielestä liikkeelle vauhdikkaammin.

 – Messilän jälkeen pääsi jo hiihtämään omaa vauhtia.  Joten vapaa sujui paremmin, vaikka lopussa jalat tuntuivat erittäin raskailta. Edellisen päivän kilometrit ja jarruttava lihastyö kangistivat, toteaa Anna-Kaisa.   

Anna-Kaisan mukaan Finlandia-hiihtoa varten harjoittelu kannattaa aloittaa jo noin vuosi aiemmin. Hyvään tekniikkaan ja varusteisiin kannattaa hänen mielestään panostaa. Kahteen peräkkäisenä päivänä hiihdettävään maratonhiihtoon tarvitaan paljon harjoittelua ja hyvä palauttelu.

– Oikeasti kahtena peräkkäisenä päivänä 50 km:n matkan hiihtäminen kilpaa ei ole järkevää palautumisen kannalta. Toki, jos pystyy harjoittelemaan lähes ammattimaisesti, niin silloin asia on eri. Ensimmäisen 50 km:n jälkeen on heti aloitettava syöminen ja juominen. Itse tein lauantaina noin puolen tunnin kävelylenkin ennen saunaa, minkä jälkeen venyttelin vielä kevyesti. Koko illan söin. Vielä klo 19 söin ison annoksen kanapastaa jäätelöä, kuvailee Anna-Kaisa.

Anna-Kaisa pitää Finlandia-hiihtokoulun ohjeista tekniikkaopetusta parhaimpana. – Kyllä siinä omassa tekniikassa oli eniten parantamista ja vieläkin on. Myös oma harjoitusohjelma muuttui Finlandia-hiihtokoulun aikana. Ja eniten motivoi hyvä ryhmähenki, kiittää Anna-Kaisa koko hiihtokouluporukkaa.

Anu Brofeldtin Finlandia-hiihto-osallistuminen epäonnistui edeltävän viikon puolivälissä iskeneen flunssan takia. Anua harmitti, kun ei päässyt hiihtämään talven tavoitetta, 32 km perinteisellä hiihtotavalla.

– Harmitti ja tuntui koko lauantain, että olen kuin pahan teossa, kun en ole ladulla. Päivystin netistä tuttujen väliaikoja ja jännitin heidän suoritustaan. Osallistuminen siirtyi odottamaan ensi vuoteen, kertoo Anu.

 

Finlandia-hiihtokoululaiset lähestyvät tavoitettaan

31.1.2012

Finlandia-hiihtokoulun osallistujat Anu Brofeldt ja Annakaisa Ventomäki valmistautuvat helmikuun lopussa hiihdettävään Finlandia-hiihtoon. Anun tavoitteena on hiihtää onnistuneesti 32 km perinteisellä hiihtotavalla. Annakaisa aikoo urakoida 50 km molempina päivinä, eli sekä perinteisellä että vapaalla hiihtotavalla. Molemmat Finlandia-hiihtokoululaiset ovat olleet tyytyväisiä hiihtokoulun hiihtotekniikkaharjoituksiin.
Annakaisa Ventomäki harjoittelee kuutena päivänä viikossa. Hiihtoharjoituksia mahtuu viikkoon vähintään neljä. Hiihtokauden Annakaisa aloitti 1.12. Saariselällä ja kilometrejä kertyikin 200. Finlandia-hiihtokoulun antina Annakaisa pitää tekniikoidensa parantumista. Lisäksi hän on oppinut rytmittämään harjoitteluaan niin, ettei tule harjoiteltua liikaa. Ennen Finlandia-hiihtoa Annakaisa aikoo keskittyä lihashuoltoon.
 – Otan helmikuussa kaksi kokovartalokäsittelyä osteopaatilta ja fiksailen omia kinesioteippauksia. Elokuussa luksioitunut olkapää kipeytyy hiihtäessä ilman teippausta. Muutama HotYoga kuuluu myös huoltavaan harjoitteluun. Hiihdän viikkoa ennen Finlandia-hiihtoa Jämillä 42 km kilpaa. Sen jälkeen vain tankkailen, käyn hoidossa, yogaan ja syön hyvin, kertoo Annakaisa suunnitelmistaan.
Anu Brofeldt aloitti hiihtoharjoittelun tämän vuoden puolella. Anu hiihtää pääasiallisesti perinteisellä hiihtotavalla. Lunta satoi tammikuun alussa sen verran, että perinteisen ladut saatiin vihdoin hiihdettävään kuntoon. Viikon aikana Anu ehtii ladulle 3-4 kertaa. Arkisin hän hiihtää lyhyemmän lenkin ja viikonloppuisin Anu tekee sitten pidempiä hiihtolenkkejä. Tavoitteena Anulla on saada vielä ennen Finlandia-hiihtoa mahdollisimman paljon hiihtokilometrejä ja etenkin pitkiä hiihtolenkkejä taakse. Hiihtokoulusta Anulle on ollut hyötyä.
– Hyvän tasapainon merkitys ja sen kehittäminen sekä oikea hiihtotekniikka käytiin perusteellisesti läpi Finlandia-hiihtokoulun talviharjoituksissa. Itselle harjoituksista oli paljon hyötyä, kun näihin asioihin ei ole juuri tullut kiinnitettyä huomiota itsekseen hiihdellessä, pohtii Anu.
 

Finlandia-hiihtokoulusta vinkkejä harjoitteluun

6.10.2011

Hollolan Urheilijat -46 hiihtojaosto käynnisti syyskuussa 2011 Finlandia-hiihtokoulun. Finlandia-hiihtokoulun tavoitteena on tukea osallistujien valmistautumista Finlandia-hiihtoon. Finlandia-hiihto hiihdetään Lahti-Hollola-Lahti laduilla helmikuun lopussa. Hiihtokouluun kuuluu kymmenen ohjattua harjoituskertaa ja suksien voiteluopastus. Syksyn harjoittelussa on käyty läpi peruskestävyysharjoittelu sauvakävelyharjoitteena ja vauhtikestävyysharjoittelu sauvarinneharjoituksena. Lihaskuntoharjoitteluun on perehdytty kuntosalilla.

Finlandia-hiihtokouluun on ilmoittautunut 15 innokasta kuntoilijaa. Finlandia-hiihtokoulun osallistuja Anu Brofeldt ei ole ennen osallistunut maratonhiihtotapahtumiin. Ensi talvena hänen tavoitteenaan on osallistua Finlandia-hiihtoon ja hiihtää 32 km perinteisellä hiihtotavalla maaliin asti.

– Halusin saada asiantuntevaa ohjausta harjoitteluun pitkän matkan hiihtourakkaa ajatellen. Ryhmässä saa myös mukavasti motivaatiota omatoimista harjoittelua varten. Finlandia-hiihtokoulusta olen jo saanut kipinän suunnitelmalliseen harjoitteluun, kertoo Anu Brofeldt.

– Odotan kuitenkin eniten lumelle pääsyä ja oikean hiihtotekniikan oppimista, täydentää Anu tavoitteitaan.

Finlandia-hiihtokouluun on ilmoittautunut myös Annakaisa Ventomäki. Hän on jo syksyn harjoitteista saanut motivaatiota ja vinkkejä harjoitteluunsa. Hiihtokoululaiset odottavat kuitenkin talvea ja hiihdon opastusta.

– Ensisijainen tarve on päivittää ja parantaa hiihtotekniikkaa. Aion osallistua Finlandia-hiihtoon molempina päivinä. Tavoitteena on saada hyvä treeni Rajalta rajalle -hiihtotapahtumaa varten. Tämä hiihtokoulu tuli aivan kuin tilauksesta, kuvaa Annakaisa hiihtokouluun osallistumistaan.

Annakaisa Ventomäki ei ole aiemmin osallistunut maratonhiihtoon. Hänellä on kuitenkin monipuolinen kestävyysliikuntatausta. Hän on harrastanut maantie- ja maastopyöräilyä, juoksua, uintia, seikkailu-urheilua, vaeltamista sekä vuorikiipeilyä. Annakaisan päämääränä on hiihtää Finlandia-hiihto 50 km sekä perinteisellä että vapaalla hiihtotavalla.

Finlandia-hiihtokoulun yksittäisiin harjoituksiin voi osallistua myös muut kuin Finlandia-hiihtokoululaiset. Tammikuussa Hollolan Urheilijat -46 hiihtojaosto järjestää hiihdon tekniikkakoulun aikuisille.

 

FINLANDIA-HIIHTOKOULU

 

Hiihtokoulun tavoitteena on tukea osallistujien valmistautumista maratonhiihtoon. Päämääränä on Finlandia-hiihto joko perinteisellä hiihtotavalla 25.2.2012 tai vapaalla hiihtotavalla 26.2.2012. Hiihdettävän matkan hiihtokoululaiset valitsevat itse oman kunnon mukaisesti. Osallistujat asettavat omat tavoitteensa hiihtokoulun alussa.

Finlandia-hiihtokoulun hintaan sisältyy

- 10 ohjattua harjoituskertaa koulutettujen ohjaajien johdolla. (Harjoituskerroilla saa myös ohjeistusta omatoimiseen harjoitteluun yhteisharjoitusten välissä)
- 1 x sisäänpääsy kuntosalille
- suksienvoiteluopastus.

Otamme ilmoittautumisia Finlandia-hiihtokouluun 6.9. asti. Hiihtokoulun osanottomaksu 50 euroa laskutetaan ilmoittautuessa. Ryhmään mahtuu 40 ensimmäistä. Yksittäisiin kesäharjoituksiin voi osallistua myös kertamaksuhinnalla. Kertamaksu on 5 euroa ja voiteluopastus maksaa 10 euroa. 
Hiihtokoululaisten on myös mahdollista ilmoittautua Finlandia-hiihtoon hiihtokoulun kautta. Lisäksi hiihtokoululaiset saavat kuntotestin Huippuvire Oy:ssa sopimushintaan.
Hiihtokoululaisten kanssa voidaan sopia myös tarpeen mukaisesti luento maratonhiihtoon valmistautumisesta. 
Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Marko Passila
marko.passila(at)phnet.fi
p. 050-5538073
Heidi Passila
heidi.passila(at)phnet.fi
p. 050-5858787                                                                                 
Finlandia-hiihtokoulun järjestää:
Hollolan Urheilijat -46 hiihtojaosto